TaDaa, Simsalabim, Hokkuspokkus..!! Blogi on jälleen herännyt hiljaiselon jälkeen henkiin. Aika on mennyt kuin siivillä ja kohta ollaan jo puolivälin krouvissa tän reissun osilta. Ei voi muuta sanoa, ku tää kliseinen 'Tuntuu kuin eiliseltä, kun saavuin tänne..'. Tän parin viikon hiljaiselon aikana, oon kuitenkin saanut jopa jotain aikaiseksi. Ensiksikin olen ollut ahkera opiskelija ja keskittynyt kouluun…hahah..ainakin useimmiten. Koulu sinällään ei oo kamalan hankalaa, mutta tehtävät ovat tosiaan aika työläitä ja laajoja, mutta eipä siitä sen isommin pistin vaan ihan muistutukseksi, että ei tää ihan lonnimiseksi ole mennyt täälläkään. Mitä muuta on sitten tapahtunut? Hmm..noh, ainakin jonkin verran juhlimista, paljon uusia tuttavuuksia ja sekä uusia paikkoja löydettävänä päivittäin. Jottei tästä kuitenkaan romaania tulisi, niin pistetäänpä tarinaa vähän niistä mieleenpainuvimmista tilanteista.


 1004612.jpg

Tsim Sha Tsuin rantabulevardi, eli paikka jonne paeta suurkaupungin hektisyyttä ja pussikaljaa nautiskellen...(Täältä kuuleman mukaan näkee parhaiten itsenäisyyspäivän ilotulituksen..prkl...)

Itsenäisyyspäivä ja ilotulitus, josta taisin viimeksi mainita olikin varsin väkirikas tapahtuma. Ajattelin olla hyvissä ajoin liikkeellä (n. 1,5h ennen tulituksen alkua) ja suunnata kohti ranta bulevardia, varailemaan parhaita paikkoja rannasta ja tapaamaan pari lokaalia joiden jotka oli mennyt paikalle jo aiemmin. Juna-asemalta noustessa maanpinnalle, tapahtui sama palautuminen minulle. En nimittäin ollut yksin liikkeellä, varmaan joka toinen kaupungin 7miljoonasta oli ajatellut nähdä samaisen shown. Voin kertoa, että sakkia oli melkein yhtä paljon   ku SaiPan pelissä. Kaikki kadut oli suljettu varmaan kilometrin säteeltä, poliisia oli sadoittain ja rantaan ei ollut mitään asiaa. Lähimmillään pääsin varmaan 200m:n päähän kavereistani ja rannasta. Tottakai olin myös unohtanut ladata pre-paid puhelin korttini, joten en voinut soittaa/vastata puheluihin. Ja koska oli itsenäisyyspäivä suurin osa liikkeistä oli kiinni, enkä voinut ladata korttia. Ei siinä hetken kateltua touhua, päätin turvautua perusvarmaan ratkaisuun ja käydä 7-11 ostamassa virvokkeita ja suunnata kauemmaksi rannasta pääkadun varteen, josta saattoi nähdä edes hieman tulitusta rakennusten välistä. Hommat siis meni aika reisille, mutta  katsotaan miten käy 6. joulukuuta, jos vaikka silloin homma toimisi paremmin..

 1004637.jpg

Perhanan markkinatalous ku puskee jokapaikkaan, ettei edes ilotulitusta näe.

Seuraavalla viikolla yllätin itseni ja todennäköisesti myös suurimman osan teistäkin rakkaat lukijat, sillä otin osaa elämäni ensimmäistä ja tod näk myös viimeistä kertaa ihka oikeaan muoti-show'hun ja oikein vielä kutsuvieraana…kyllä luit oikein…muoti-show'hun…Ystävämme, HK:n designer lupaus Mountain, kutsui ranskikset ja mut katsomaan uusimpia luomuksiaan. Show järjestettiin HK:n 10-vuoden 'itsenäisyyden' kunniaksi ja paikkana oli paikallinen laukkarata. Tarkoituksena oli esitellä  n. 20 nuoren honkkarilaisen designerin luomuksia. Olimme paikalla hyvissä ajoin, sillä eihän meille ensikertalaisille ollut muodin maailman toimintatavat selvillä. Siispä nyt minäkin tiedän mitä sanonnalla 'fashionable late' tarkoitetaan. Eli show alkoi varmaan puolisen tuntia aikataulussa myöhässä. Ja ennen varsinaista show'ta kutsuvieraat ja järjestäjät pitivät tietysti puheita vuoronperään kehuen toisiaan…Tai ainakin luulisin niin, sillä enhän niistä mitään ymmärtänyt, koska puheet olivat kantoniksi tottakai. Paikalla oli myös jotain paikallisia julkkuja ja sitä myöten myös tv-kameroita ja muita lehtimiehiä. Itse show oli ihan ookoo, vaikkakin aika pitkä mun makuun ja osa vaatteista sen verran hienompaa muotia, ettei tälläinen maalaismoukka sitä välttämättä käsittänyt ja arvostanut. Väliajalla meitä viihdytti tyttöbändi mannerkiinasta, joka olikin myös tapahtuman parasta antia…öhöm, meinaan vaatteet siis…Ilta meni siis show'ta ja ympäröiviä maisemia katsellessa ja shown päättyessä poistuimme tietysti VIP-tilojen kautta arvomme mukaisesti.

1004741.jpg

Malleja, malleja, malleja...

1005787.jpg

3 todellista muodin ammatilaista ja yksi designeri..

1004747.jpg

Pikkumustaa ja vähän pidempää mustaa, desing by Mountain Yam.


1004756.jpg


1004764.jpg

Ehdoton oma suosikkini, tyttöbändi mannerkiinasta...erityisesti tyttöjen lyriikat koskettivat sydäntäni.


1004768.jpg

Mainitsemani maisemat...

Yksi vuoden vaihtareiden  päätapahtumista on täällä asuntolan alakerrassa pidettävä Intercultural –night, jossa jokaisella maalla on oma pöytä jossa sitten esitellään omaa maata muille vaihtareille, paikallisille sekä muille paikalle eksyneille. Suomen pöytä olikin suksée koko illan, syynä sille saattaa olla salmiakki tai kukaties hyvä nestemäinen tarjoilu. Tarjolla finlandiaa, tervasnapsia, lakkalikööriä jne.. Taisi alkaa vieraita ruåttalaisten knäckebröd janottamaan tai jotain, sillä aika hyvin virvoikkeet hävisivät illan aikana, mutta muistimme myös pitää yllä omaa nestetasapainoa.


 1004859.jpg

Korealaiset pisti länkkärit tallaamaan paikallisen keppitanssin tahtiin.

1004869.jpg

Sofia huolehtii vieraista Suomen standilla.


1004884.jpg

J-kylän vahvaakin vahvempi edustus täällä, -Sofia, Niina, meitsi, Anssi, Jennifer (opiskelee Jyväskylässä on täällä vaihdossa).

Illan päätteeksi suurin osa vaihtareista suuntasi ulkoilemaan. Varsin hyvä keskiviikko illan ulkoiluun onkin baari nimeltä Skitz pääsaaren puolella. Ke iltaisin miehillä sisäänpääsy maksaa 180hk$, eli n.18€, sillä rahalla baari onkin auki koko illan, joten ei tarvitse enää hiluja tiskille kaivella. Naisille tämä lystihän on tietysti täysin ilmaista keskiviikkoisin, kaippa se on hoitsujen tapaan noustava barrikadeille myös täällä suunnalla palloa ja alettava vaatia jotain tasa-arvoa tähän hulluun maailmaan..!!! Viva la révolution !! Olen puhunut !!