Välillä täällä alkaa kaipaamaan luontoa ja linnunlaulua, joten marraskuun vikana viikonloppuna oli irtioton aika. Siispä nokka kohti Yangshuota joka on tunnettu luonnostaan ja karstivuoristaan.  Juhan kanssa päätettiin reissusta jo joitain viikkoja aiemmin, ja viime hetkillä mukaan lähti vielä Taavi ja Hans. Torstai iltapäivänä suuntasimme siis kohden Shenzheniä, josta otimme yödösän kohti Yangshuota. Ennen matkan alkua luottamus Kiinan välillä niin kaoottiseen liikenteeseen senkun kasvoi, sillä bussiemäntä kuvasi kaikki matkalle lähtijät ennen lähtöä. On sit vissiin helpompi tunnistella ruumiita jos mällätään johonkin…

1146034.jpg

Valmiina matkaan Juhan kanssa...

1146046.jpg

Eväätkin maistui menomatkalla..

Matka aika oli noin 11-12 tuntia, mutta matka meni kohtalaisen mukavasti vaikka en kauheasti nukuttua saanutkaan. Yangshuo on tosissaan huomattavasti pohjoisemmassa kuin HK ja sen huomasi lämpötilassa. Olimme perillä pe aamuna joskus kuuden jälkeen ja erityisesti kirpsakka 5*C syyssää teki vaikutuksen Taaviin. Voin sanoa etten oo nähnyt kenenkään sekoavan sillä lailla säästä, sieltä tuli painokelvotonta tekstiä ja kovasti englanniksi ja veikkaan ettei tällä kertaa rakkauden kieli ranskallakaan puhuttu tällä kertaan kukista ja mehiläisistä, vaikken sitä sen paremmin ymmärräkään…hahah. Harmi ettei kukaan tajunnut ottaa ko. episodia videolle, olisi ollut hauskaa nähtävää. Esitinkin Taaville kutsun Suomeen helmikuun puolenvälin paikkeilla. Aluksi mennään ulos laskettelee ku on –25*C ja sen jälkeen viedään ukko sata asteiseen saunaan lämpenemään…saas nähdä näkyykö miestä paikalla silloin..hahah.. No Taavi ja Juha kävi sitten ostaa uudet North Facen goretex-takit ja hintaahan oli vähän alta 40€. Suomessahan hinta oli noin 4-5 kertainen. Itsekkin oli kyllä uusi takki himottanut, mutta en oikein löytänyt mielestä, enkä itse palellut niin paljoa, joten jäi tällä kertaa ostamatta. Päivällä sitten tarkenikin ihan t-paidalla, joten lämpötilan vaihtelut oli suuria Honkkariin verrattuna.

 1146038.jpg

Keisarien uudet vaatteet.

Heti bussista astuessamme siinä oli kavereita tyrkyttämässä majoitusta ja päätimme lähteä yhden mukaan, sillä hän lupasi tarjota oikein autokyydin paikalle. Paikka (Xi Jie Hostel) osoittautui ihan kelvolliseksi ja hintakin oli kohdillaan 3€/yö/nassu, tämä siis 4hh kylppärillä ja kivalla katto terassilla (tai siis ainakin me vallattiin se omaan käyttöön).

 1146056.jpg

Kattoterassi.

1146052.jpg

...ja kattoterassi oikeaoppisessa käytössä...

1146194.jpg

...niinkuin myös pyykkinarut, joissa lihat ja pyykit ovat sulassa sovussa.

Viikonlopun ohjelma oli varsin aktiviteetti painotteinen, luvassa oli pyöräilyä, jokiseilausta bambulautoilla, tippukiviluola exkursioni, patikointia jne.. Omat ehdottomat suosikkini olivat fillarointi ja patikointi.

1146067.jpg

Hansilla keulii...

1146068.jpg

Otosta pyörän selästä.

1146060.jpg

Auringonlaskun ratsastajat.

1146088.jpg

Relaxsaatiota lautalla..

1146093.jpg

Ja sitten onkin jo pappa päässyt puikkoihin...=)

Kaiken kaikenkaikkiaan teki kyllä hyvää päästä pois Honkkarin hälinästä, neonvalojen houkutuksista. Maisemat oli tosi upeita ja kerrankin tuli pysyttyä tiukkana itsensä kanssa. Tällä kertaa nousin puolikuuden aikaan aamulla ylös katsomaan auringon nousua, enkä kömpinyt juhlista takaisin nukkumaan niin kuin Honkkarissa on saattanut joskus käydä.

1146112.jpg

Yangshuo village 6.30 aamulla..

1146159.jpg

..ja 16.00 iltäpäivällä.

1146116.jpg

Ylhäällä kukkuloilla...

1146122.jpg

..ja maan uumenissa.

1146132.jpg

Luotettava matkakumppanimme..

1146135.jpg

...jota ei edes rengasrikot paljoa hidasta.

Sunnuntai menikin mun osalta vähän kiville, kun aina yhtä herkkä vatsani päätti alkaa kettumaiseksi, joten syömiset jäi vähän vähiin. Syynä tähän saattoi olla edellisen illan hotpot jossa tarjolla oli mm. naudan vatsalaukkua ja muita herkkuja, sillä muillakin kuulemma oli samanlaisia ongelmia mutta ei ihan yhtä pahana.

1146126.jpg

Hotpottia ja kilistelyä, mukana myös lokaali hostellin kundi...

1146142.jpg

...josta seurasi sellaiset mahanväänteet, että vuoretkin sumenivat silmissä.

Parin tunnin lautta-ajelu joelle ei oikein isommin lämmittänyt mieltä, varsinkin kun kaikenlisäksi alkoi sataa vettä, enkä ollut ostanut sitä goretex takkia. Se oli sinänsä sääli sillä maisemat olivat hienot, mutta jotenkin en vaan pystynyt niistä ihan älyttömästi nauttimaan. Myöskään edessä oleva 12 tunnin bussimatka takaisin Shenzheniin, ei houkutellut varsinkin kun bussissa ei ole vessaa. Onneks olo vähän parani ja bussimatka meni kohtalaisen hyvin. Nukuttua en kyllä saanut sillä, sillä matka oli todella pomppuinen.. Välillä havahtui siihen kun oli koko mies 10 senttiä ilmassa, tai ehkä paremminkin siihen kun sieltä rysähti alas. Johtu vissiin osaksi meidän paskoista paikoista ihan bussin perällä, sillä menomatkalla olimme ihan edessä. Onneks pakki ei ollut pahimmillaan, muuten olisi voinut olla tuskaa. Muutenkin paluumatka kesti parisen tuntia kauemmin sillä saavuimme Shenzheniin aamu seitsemän – kahdeksan maissa, jolloin suuri osa muistakin kaupungin rapiasta 10miljoonasta asukkaasta oli lähdössä liikenteeseen, eli ruuhkia oli.

1146167.jpg

Ruuhkaa Yangshuon tapaan.

Anyway, hyvä ja osaltaan rentouttava reissu kaikenkaikkiaan..!!